Pahan alku ja juuri - opinnäytetyöni

Hyvää iltaa.

Luulen, että olen taas palannut, varma en toki voi olla. Opinnäyte on vihdoin ohi, seminaari pidetty, kirjallinen osio säilötty kansioon, arkistoitu ja itse työ kääritty silkkipapereihin ja laitettu piiloon pahoilta katseilta. Synnytyksen jälkeisen masennuksen hoito on hiukan vielä kesken, mutta eiköhän sekin häivy uusien haasteiden myötä. Nyt voisin joka tapauksessa jakaa pari kuvaa teille siitä mitä sain lopulta aikaiseksi, ensiksi kumminkin haluan valaista pikkiriikkisen työni taustaa.

Meillä opinäytetöihin annetaan vuosittain aihe, jonka pohjalta työ tulee suunnitella, tänä vuonna aiheena oli sankarit. Sankarit eivät aluksi olleet alkuunkaan hyvä aihe minulle, olen oikeastaan allerginen koko sanalle. En kuitenkaan antanut itselleni lupaa jäädä allergisen reaktion kouriin. Tajusin, että aihe on hurjan laaja ja tarjoaa hyvin suuren leikkikentän suunnittelulle.  Ajatuksena oli kääntää jonkin sadun pahasta hyvä, koska tottahan sadun voi katsoa useammasta näkökulmasta, ei hyvä ja paha ole niin yksiselitteisiä asioita. Minun ei tarvinut lähteä kuitenkaan tähän kääntämisprosessiin, koska löysin tarinan jossa näin on jo tehty.

Moni varmaan muistaa L. Frank Baumin tarinan Ihmemaa Ozista, Dorothy tytöstä, arasta Leijonasta, aivottomasta Variksenpelätistä ja sydämettömästä peltimiehestä. Satu on hyvin yksioikoinen lastensatu yksinkertaisilla opetuksilla ja selkeillä hyvää ja pahaa edustavilla hahmoilla. Ei erityisen kiinnostava omasta mielestäni. Tämä satu on kumminkin toiminut myös erinomaisena pohjana toiselle kertomukselle, kertomukselle joka kertoo kuinka Ihmemaa Ozin Lännen Ilkeästä Noidasta, tarinan pahasta, tuli paha ja kaikkien pelkäämä noita. Noidan tarinan kertoo Gregory Maguire kirjassaan Noita - Lännen Ilkeän Noidan elämä ja teot, ja tämän kirjan Noidan minä valitsin sankarikseni ja työni innoittajaksi.

Noidan tarinassa oli paljon asioita joita olisi voinut käyttää suunnittelussa. Lukiessani kirjaa uudelleen yksi aihe kumminkin nousi jatkuvasti ylitse muiden. Se oli sielu. Pienestä asti vihreän ihonvärinsä takia karsatettu ja ehkä kiusattukin tyttö kaipasi sielua, ehkä ajatteli sen olevan asia, joka tekee eron hänen ja muiden välille. Hän ei kuitenkaan myöntänyt uskovansa sieluun, ei edes itselleen, silti pakkomielle sieluun nousee kirjassa esiin uudelleen ja uudelleen. Päätin siis valmistaa Noidalle vihatun ja kumminkin salaa kaivatun sielun. Perehdyin sieluun liitettyyn symboliikkaan ja löysin kolmion muodon ja löysin mehiläisen, joka monissa uskomuksissa toimii sielun saattajana. Näistä aineksista löysin lopulta suunnitelman lopulliselle korulle, riipukselle, joka oli muunnettavissa myös yksinkertaisemmaksi riipukseksi ja korvakoruiksi.

Hiukan vähän sinnepäin suuntaa antava suunnitema. 

Pahan alku ja juuri - muuntautuva kaulakoru

Kokoonpano 1

Tällaiselta koru näyttää yhdeksi kokonaisuudeksi koottuna. 

Pahan  alku ja juuri - muuntautuva kaulakoru

Kokoonpano 2

 Riipus.

Korvakorut.

Työn materiaalit:

Valkokulta 585, 750

Keltakulta 585, 750

Mustat timantit

Vihreät turmaliinit

Kromidiopsidi

Onyksihelmet

Näin tällä kertaa. 

- Lilian

Hiljaisuus.

Anteeksi hiljaisuuteni.

Opinnäytetyöstressi on kivunnut huippuunsa ja aikaa ei oikeasti ole. Koulussa olen kaikki tunnit mitä sallitaan eli 9-12 tuntia päivästä. Loppu ajan istun nenä kiinni koneessa ja koitan kasata kirjallista osiota kunnes on pakko nukkua jokunen tunti ennen kuin pääsee taas kouluun.

Palaan kunhan saan työn pois käsistä ja seminaarin pidettyä.

- Lilian

Kuulumisia

Heipä vaan hei.

Blogi on ehtinyt hiljentymään taas toviksi osaksi laiskuuttani osaksi stressitason noususta johtuen. Kuten aiemmin olen maininnut niin minun on tarkoitus tehdä opinnäytetyö tänä syksynä ja näin ollen valmistua jouluksi. Nyt opinnäytetyö alkaa todella tulla päälle jakso vaihtui torstaina opinnäytetyöjaksoon nimittäin. Aikataulu kertoo, että ensi keskiviikkona pitäisi palauttaa työn tekniset piirrustukset ja näin ollen lyödä lukkoon suunnitelmat lopullisesti ja alkaa valmistamaan työtä niin kuin oikeasti. Ei oikein vielä ole sulautunut todellisuuteeni tämä ja torstai ja eilinen menivätkin unenomaisessa horroksessa jatkuen edelleen. Pelkään milloin tämä horros muuttuu painajaiseksi, jonka huomaankin olevan todellisuus.

Ja niin opinnäytetyö, mitä sitten, eihän se ole kuin yksi työ muiden joukossa jolla osoitat sen mitä jo osaat. Niin järkevä puoli minussa toki allekirjoittaa tämän. Se vähän vähemmän järkevä käskee suunnilleen noutaa kuun taivaalta opinäytteeseen sisällytettäväksi. Tiedän jo varsin tarkasti mitä olen tekmässä ja suunnitelmani on tosiaan teknisiä piirrustuksia vaille valmis. Vuoroin mietin onko työni tosissaan riittävä ja vuoroin ehdinkö todella tekemään sen, koska pelkkä konkreettinen työ ei kuitenkaan riitä, lisäksi siitä pitäisi kasata myös kirjallinen osuus kuvineen kaikkineen ja sitten tietysti vielä on seminaari jossa työ pitää esitellä.

Voiko opinnäytetyön tekoon olla valmis? En tiedä, mutta ainakaan minusta ei tunnu siltä, että kykenisin tähän. Vaihtoehtoa ei kai ole, ja ympärilläni olevan ihmiset osaavat toki olla kannustavia ja viimeisimmät työt joita olen itse ollut häntä koipien välissä vienyt opettajalle arvioitavaksi ovat saaneet osakseen erittäin hyväksyvää palautetta, mutta kun.. Tuntuu ettei "yli kaupallisen laadun" riitä, tahdon tehdä täydellistä, ja siihen on vielä aivan liian pitkä matka!

Nyt olen taas avautunut tarpeeksi ja minulla oli varmasti teille jotakin muutakin asiaa, jonka unohdin jo. Joten palailen varmaan myöhemmin. Asukuvia ei ole hetkeen tullut otettua, koska pukeudun tätä nykyä lähes päivittäin lolitaan ja koululolitani on hyvin yksinkertaista ja koostuu lähinnä samoista vaatteista, jotka olen uskaltanut altistaa mahdollisille tapaturmille.

Tänään lähden kumminkin Mörköni kanssa nauttimaan baletista kansallisoopperaan, jossa  pyörii Le Corsaire - Merirosvo. Merirosvoja ja balettia yhdistettynä, en malta odottaa!

Pari hassua asukuvaa

Niin, pari asua päiviltä jolloin en oikeastaan tehnyt mitään eri kummallista. Toisena satoi ja toisena meinasi sataa.

Pää lyö tällä hetkellä tyhjää, joten ei kai minulla siis tämän kummempaa, palaillaan! 

- Lilian

Metsäilyviikonloppu

Minulla oli viimeinen työpäivä viime viikon perjantaina ja sen kunniaksi sain palkita itseni annoksella baletin parhaita paloja Lahden Sibeliustalolla. Esiintymässä oli Venäläisen baletin tähtiä niin Moskovan bolshoi-teatterista kuin Pietarin Mariinski- ja Mihailovski-teattereistakin. Nautin esityksestä todella ja vaikka kokonaisessa esityksessä on puolensa niin niin on näissä pienissä katkelmissakin.

Tarjolla oli hiukan toistakymmentä kohtausta tai yksittäistä numeroa balettiklassikoista. Joukossa oli itselleni niin tuttuja kuin tuntemattomiakin pätkiä, baletin seuraaminen kun on ollut jo pitkään rappiolla. Ja väkisinkin pieni katkera ääni päässäni muistutti kuinka minulla ei ikinä ollutkaan mahdollisuutta edetä alkua pidemmälle balettiopinnoissani, eikä ikinä tule todennäköisesti olemaankaan edes aikuisbaletin muodossa. Onneksi voi edes nauttia muiden tanssista!

Balettigaalan jälkeen kävimme kotona haukkaamassa nopeasti palasta, keräämässä kimpsumme ja kampsumme suunnataksemme kulkumme vanhempieni luokse Mäntyharjuun viikonlopun viettoon. Perillä oltiin joskus kahdentoista jälkeen yöllä ja tunnustan, että hiukan ehkä jo väsytti kun oli kukkunut hereillä aamu puoli viidestä asti. Viikonlopun ohjelmaan kuului melkoinen määrä vilskettä, hyvää ruokaa, metsäilyä, puudelin pesua ja kahden pienen koiran kielletty romanssi. Ja lopun saattekin kuvin.

Kuvat tuttuun tapaan Mörköni ottamia, osaatteko muuten arvata miten hidasta ja pitkästyttävää on ulkoiluttaa valokuvaajaa? Voin kertoa sen verran, että pieneneenkiin kävelyretkeen saa kulutettua melkoisesti aikaa :D.

+Tähän en sano mitään. 

- Lilian

Paniikin alkua ja mahdollisesti jotain muutakin..

Laiskistuttaa. Ja pikku hiljaa mieleen alkaa hiipimään myös paniikki ja voin kertoa, ettei pienin paniikin aihe ole se, että opinnäytetyöjakson alkuun on enää reilu kuukausi. Niin eikä minulla ole minkäänlaista todellista aavistusta mitä ihmettä opinnäytteekseni valmistaisin! Aiheena on sankarit ja olen allerginen koko sanalle! Tämän seikan kiersin näppärästi valitsemalla sankarikseni henkilön, joka oikeastaan onkin sadun pahis, kun katsotaan toisesta vinkkelistä. Hyvän ja pahan pohtiminen kiehtoo ja ylipäätään minusta on tosi mielenkiintoista käännellä ja väännellä erilaisia näkökulmia ja kirjoitella pätkiä kirjallista osuutta varten, mutta se itse työ!! Kyseessä on kumminkin OPINNÄYTE, pitäisi siis kehittää jotain erityisen hienoa, teknisesti haastavaa, miljoona eri tekniikkaa ja mielellään jotain jännää mekaanistakin sisältävää, niin ja kiviä, paljon kiviä, sitten mikä vielä näyttäisi hyvältä ja ja ja... minun pääni on tyhjä. Ainoa ajatus mikä siellä kasvaa on, että en ole valmis, siitä versoaa ajatuksia omasta mitään osaamattomuudestani ja siitä mitä hittoa teen edes tällä alalla.

Lisäksi olen muista luokkatovereistani jakson töissä ensiviikolla kouluun palatessani 3 viikkoa jäljessä, koska kesätyöt. Onnekseni kouluun palailu ei muillakaan remontin takia ole kai sujunut ihan niin jouhevasti kuin piti ja kaikkea ei pystynyt aloittamaan aikataulussa, mutta kaksikin viikkoa on aika paljon työaikaa. Yhden kurssin saan myös uskoakseni hyväksi luettua aiemmilla opinnoillani, mikä on minulle jokunen tunti enempi paja-aikaa viikkossa, mutta juuri nyt ja tässä tilanteessa ei lohduta. Olkoonkin, että tiesin tulevan tilanteen jo keväällä ottaessani työpaikan vastaan. Menossa olevat kurssitkaan eivät ole onneksi sen aikaa vievempiä kuin hopeasepän töitä, syventävää kaiverrusta ja syentävää kivenistutusta. Varsinkin kaksi jälkimmäistä vaatisivat pirusti paneutumista ja omallakin ajalla työskentelyä, jotta saisin aikaiseksi jotain mitä kehtaisi jakson päätteeksi opettajille palauttaa. Hopeasepän töiden skippaamista olen hiukan miettinyt sillä varjolla, että hakeutuisin tammikuussa alkavaan hopeaseppäkoulutukseen, mikäli siis ehdin valmistua/muuten järjesteltyä asioita, mutta pitäisi ehkä ensin vähän miettiä sitä opettajan tai opon tai jonkun muun paremmin asiasta mitään ymmärtävän kanssa.

Kylläpäs tulikin avauduttua, vaikkei edes ollut tarkoitus, pahoittelen. Jottei merkintä jäisi aivan liian ankeaksi saatte lopuksi pari viimeaikaista asukuvaa.

Erään kovin sateisen päivän asu

Mekko: Innocent World

Paita: Anna House

Varjo: Lisbeth Dahl

Korut: Minä ja Alchemy Gothic

Muut sekalaisesti sieltä täältä noukittua.

Jotain hyvin yksinkertaista kaupassakäyntiä varten

Hame: Baby the Stars Shine Bright

Kengät: Dr. Martens

Ja muu on taas ympäri maailmaa haalittua.

Kaikkien nälkäisten iloksi vielä;

Jokin aika sitten leipomani omenapiirakka.

Ja lauantaina leipomiani voisarvia täytteenään feta, aurinkokuivattutomaatti ja juusto. <3

Olen selväti alkanut harrastaa lohtusyömistä, katsotaan millainen pullukka minusta vielä syksyn mittaan kehittyy. Otin nimittäin juuri ennen tämän merkinnän aloittamista mustikka piirakan uunista. Eh.

- Lilian

Kun antaa paholaiselle pikku sormen niin....

....eli tarinaa siitä kuinka minusta tuli lolita.

Ajattelin, että ennen kuin syksyä kohden päivitykseni alkavat muuttua enemmän koulupainotteisiksi, voisin hiukan kertoa mitä lolita merkitsee juuri minulle ja miten kyseisen tyylin maailmaan eksyin. Todennäköisesti kerrottavaa jää vieä toiseenkin kertaan. mutta jostainhan pitää aloittaa.

Löysin lolitan aivan sattumalta 4-5 vuotta sitten. Liikuskelin silloin eräällä aivan muun aiheisella foorumilla, jossa sattui pyörimään myös pari lolitatyttöä. En ollut pienillä paikkakunnilla asuneena ikinä aiemmin moisesta kuullutkaan ja enkä ensin tyttöjen linkittämiä sivuja selatessani ymmärtänyt moista voivan edes olla. Eihän ollut mahdollista, että jokin vaateliike teki juuri sen tyylisiä vaatteita kuin minä halusin, puhumattakaan siitä, että niitä olisi monta ja varsinkaan sitä, että nämä vaatteet kuuluisivat osaksi isompaa kokonaisuutta, kokonaista tyyliä!

Tämän jälkeen ei mennyt pitkälti kuin ongin sanavarastooni sanan lolita ja google löysi vallan nopeasti Enfant Terriblen, japanilaisen katumuodin foorumin. Olin edelleen kummissani ja niin suurta rakkautta kuin kyseisen tyylin vaatteisiin tunsikin, minua epäilytti voisinko todella linkittää itseni jonkin tietyn tyylin alle. Se oli pelottava ajatus. Pukeutuminen oli aina ollut minulle iso asia elämässäni, mutta ikinä minun ei ollut tarvinnut lokeroida itseäni mihinkään. Muut olivat sitä tosin yrittäneet. Lokeroituminen ei jotenkaan istunut ajatusmaailmaani, eikä muuten istu aivan vieläkään, tämän takia hyvin harvoin luokittelen asujani minkään alatyylin alle, joita lolitassa on lukuisia.

Epäröityäni tarpeeksi päädyin kompromissiin, pukeutuisin lolita-inspiroituneesti, en lolitaan. Ihan hyvä ajatus, paitsi että… kun antaa paholaiselle pikkusormen, niin se vie koko käden. Lolitasta tuli näin ollen minun pikku paholaiseni. Pian olin ommellut jo alushameen ja useamman päällyshameen ja tilannut ensimmäisen burandomekkoni ja tuskin oli kulunut montaa kuukauttakaan, kun uskalsin jo satunnaisesti käyttää nimitystä lolita tyylistäni. Tyylini oli alkuun hyvin hyvin yksinkertainen. Ensimmäinen asia mihin lolitassa rakastuin, oli nimittäin muhku hame, heti perässä tulivat pelikortti- ja kirsikkateemat ja tietenkin se pitsi! Mitäpä olisikaan lolita ilman hyvälaatuista pitsiä! Pitsiä käytin kuitenkin omissa ompeluksissani hyvin säästeliäästi, luullakseni hinnan vuoksi.

Vaikka lolita tuntuikin alkuun järkyttävän hinnakkaalta ja söi leijonan osan opiskelijabudjetista pelkästään jo kotikonstein toteutettuna, alkoi kaappiini varkain hiipiä myös ostovaatteita. Kesätyörahat tuli yleensä tuhlattua aika tehokkaasti vaatteisiin ja sitten ihmettelin kuinka tili huutaa tyhjää, kummallista. Pikkuisen kerrallaan vaatteiden hintoihin kai tottui, koska nykyisin kauhistelen edelleen ”normaali” vaatekauppojen hintoja (ehkä vähän laatuakin) ja samaan aikaan saatan tilata surutta 150€:n mekon, koska sain sen halvalla. Hassua eikö?

Ensimmäiset asuni eivät todellakaan olleet mitään malliesimerkkejä, ja todistusaineistoa on onneksi alkuajoilta vähän ja mikä vielä parempaa kehitystä on päässyt tapahtumaan. Vaatekaappini on uusiutunut luullakseni kokonaan parin ensimmäisen vuoden aikana ostetuista vaatteista. Alkuun kun sitä haali vähän sitä ja tätä, tietämättä mitä lopulta halusi. Ainoa asia mitä tiesin, alusta asti oli, että pastellivärejä en halua kaappiini. Myöhemmin huomasi, että vaateiden määrä on loputon, eikä kaikkea voi saada, pakko luoda jotkin rajat ja suunta mihin lähteä. Nykyisin minulla on haaleat rajat, joista poikkean säännöllisen epäsäännöllisesti. Olisi tylsää aina vain toimia niin kuin on järkevää. Ja vaikka koittaisi vetää tiukatkin rajat, niin lolitalle löytyy aina uutta ostettavaa, brändit julkaisevat kilpaa uusia ihanuuksia, samaan aikaan kuin jälleenmyyntifirmat ja yksityiset henkilöt myyvät vanhempiakin aarteita. Puhumattakaan vintagea ja käsityötä myyvistä tahoista, kirpputoreja unohtamatta. Houkutukset materialistille ovat suunnattomat.

Toki lolita on minulle paljon muutakin kun vaatteita, en ole aivan ikinä ymmärtänyt käsitettä ”pelkistä vaatteista”, vaatteet kun ovat aina olleet minulle osa identiteettiäni ja keino ilmaista itseäni. Mutta se on toinen tarina, jonka ehken joskus muistan teille kertoa.

- Lilian

Ote materialistin päiväkirjasta ja urbaaniampiaisia

Postiin oli perjantaina saapunut hyvänkokoinen paketti, jonka sain lauantaina kotiutettua turvallisesti. Paketista paljastui kahdet pitä ihanaisimmat kengät. Dr. Martensin Vonda maiharit ja Pikku Myy-kengät molempiin rakastuin heti ne paketista saatuani, jälkimmäiset ovat hiukan isot, mutta onneksi pohjalliset on keksitty, välillä vain ärsyttää omistaa liian pienet jalat.

 Nämä maiharit ovat vain niin ihanat, ihanammat kuin osasin olettaa. Kirjailtu kuvio on yllättävänkin hyvän näköinen. 

Pikku Myy -kengät! Tarvitseeko muuta sanoa, pakko ne oli saada.

  

 Sitten pääsemmekin urbaaniampiaisiin. Ampiaiset olivat päättäneet tehdä pesän aivan talomme lähistölle, katulampun varteen, mielenkiintoinen asuinpaikan valinta. Pesä oli aika hiljaisen oloinen ja olin oikeastaan varma, että sielä ei neää asu ketään, mutta kummasti löytyi äkäistä pörriäistä kun Mörkö puhalsi pikkuisen pesään päin kokeeksi. Tuli aika kiire livetä paikalta ja palata vasta pienen hetken jälkeen ottamaan kuva.
.

Lopuksi vielä hapsiaissieniä.

- Lilian

Lauantaina käytiin Korkeasaaressa.

Kuten otsikko jo kertookin, niin lauantai päivä oli omistettu vierailulle Korkeasaareen. Lähdimme matkaan puolilta päivin eväinämme pussillinen huippuhyviä voirinkeleitä(salainen paheeni) ja valikoima vauhtihirmu pillimehuja. Ajomatka Lahdesta Helsinkiin oli varsin uuvuttava lämpimän sään takia, matkan varrelta kävimme nappaamassa mukaan vielä uuden objektiivin Mörön kameraan, lopulta selvisimme kumminkin perille hengissä ja sulamatta.

Korkeasaareen päästyämme olo kuitenkin helpottui, meren läheisyys vilvoittaa mukavasti lämpimänkin päivän  suoden ihanan tuulenvireen, siksi en viitsikään valittaa siitä, että hiukseni olivat sekaisin noin kahden minuutin kuluttua saapumisesta.

Tunturipöllö oli kovin valpas vahtiessaan ettei jälkikasvulle tapahdu mitään pahaa, poikasensa hän oli piilottanut varjoon puun alle, poikasesta ei saanut oikein kuvaakaan suojavärin ja varjon takia. 

Tikru osasi ottaa hyvinkin rennosti, tämä kaveri kölli koko päivän varsin tyytyväisenä ketarat ojossa!

 Kun maha on täynnä piffiä, voi hiukan poseeratakin.

 Lentokone häiritsi leijonien päivätorkkuja.

Rakas serkkuni, laiskiainen.

Loppuun päivän asukuva.

Päivä oli oikein mukava, vaikkakin ensi kerralla muistan ottaa enemmän evästä, kolme voirinkeliä(vaikka olisivatkin huippuhyviä) ja mehujää eivät ehkä korvaa sekä aamiaista, että lounasta kovin tehokkaasti. Illalla olin kyllä aivan rättipoikkiväsynyt ja jalat huusivat armahdusta.

Lilian kiittää.