maanantai 30. heinäkuuta 2012

Viikonlopun kuvasatoa.










~ Lady Lilian

Purjehdusta.

Olin viikonloppuna Mäntyharjussa käymässä vanhempieni luona. Isäni on hankkinut jo jokunen kesä sitten pienen jollan, joka on oikeastaan vasta tänä kesänä päässyt ahkerampaan käyttöön ja nyt minäkin pääsin kyytiin. Kävimme vain pienen purjehduslenkin, mutta kivaa se oli, varsin vänkää menoa, eikä edes kaaduttu!

Pari hassua kuvaa;




Päivittelen pian myös muita kuvia viikonlopulta.

~ Lady Lilian


torstai 26. heinäkuuta 2012

Susi ja kolme pientä Punahilkkaa

Olin viime viikonloppuna hiukan kipeä ja viihdytin itseäni koordinaatiokaaoksen merkeissä. Halusin kokeilla miten erilaisia koordeja saan uuden Punahilkka-hameeni ympärille.

   

Minulla oli myös yksityiskohtakuvia, mutta ne kurja kyllä hukkuivat johonkin tietokoneen synkkiin syövereihin. En osannut käyttää kameraa jolla kuvasin ja siitä onneton laatu, pahoittelen.


Pieni apurini oli hiukan sitä mieltä, että hän kaipaa huomiota enemmän kuin mokomat rätit!

Pikaisiin näkemisiin!

~Lady Lilian

lauantai 21. heinäkuuta 2012

Pariisi


Kävin Pariisissa jo joskus pääsiäisen aikoihin, mutta sain kuvat käsiini vasta viime viikonloppuna vanhempieni luona kyläillessä. Ne ovat siis ajankohtaisia minulle ja siksi haluaisin jakaa niistä muutaman (tai ehken vähän useamman) kanssanne.






Olkaapa hyvät! Pariisi on aivan hurmaava kaupunki, jonne allekirjoittanut tulee vielä palaamaan uudelleenkin. Nähtävää ainakin yhden reissun tarpeiksi, jossei toisen ja kolmannenkin! 

~ Lady Lilian


torstai 19. heinäkuuta 2012

Teeaika!


Tänään kun tulin kotiin töistä tavallista kurjempana, kohtuu hirveällä ololla varustettuna, odotti minua oven takana ihana yllätys. Posteljooni oli toimittanut minulle erinäisen lajitelman teetä, jonka olin muutamia päiviä sitten tilannut Unssin nettipuodista.


 Toimitus oli ihastuttavan nopeaa ja lähetys saapui kivassa kirjekuoressa, eikä voi jättää mainitsematta kuinka viehättäviä ovat Unssin teepussit käsinkirjoitettuine teksteineen. Loisto palvelua siis ja teekin on mitä parhainta.

Tosi kiva, että puodilla on myös oma nettikauppa meille, jotka olemme liian laiskoja ja saamattomia tai muuten kykenemättömiä raahautumaan paikan päälle.

~ Lady Lilian

maanantai 9. heinäkuuta 2012

Ompeluksia ja sunnuntain asu

Hyvää iltaa.

Minun piti  tehdä viikonloppuna useampiakin asioita. Alunperin ajatuksena oli mennä Helsinkiin miittiin, mutta koska jouduin perumaan osallistumiseni muiden tekemisten takia, jotka myös peruuntuivat, lopputuloksena oli kotona puuhastelua ja päänsärkyä. Ilmat kun eivät ollenkaan ole nyt tämän pienen otuksen puolella, liian kuumaa ja liian hiostavaa, mikä kurjinta, ei edes luvattuja ukkosia. Vähemmästäkin voi olla jo vähän katkera ja pysytellä visusti sisätiloissa.

Sain kumminkin jotain aikaseksi sen lisäksi, että puuhastelin joitakin tylsiä kodin askareita. Ompelin nimittäin vihdoin itselleni kauan kaivatun esiliinan. Moinen on ollut ompelulistalla roikkumassa ajasta iäisyyteen vain, koska se on aivan liian käytännöllinen asia innostaakseen minua. Ylipäätään ompeleminen on hiukan takunnut viime aikoina, haluaisin paljon kaiken näköistä, mutta vaivannäkö ei innosta. Olen kumminkin iloinen, kun vihdoin sain edes jotain tehtyä, löytyipä käyttöä myös ihanalle kissakankaalle, jonka sain viime kesänä äidiltäni. Niskalenkin ja vyötärönauhojen virkaa toimittamaan ompelin punaista ja harmaata samettinauhaa.



Toinen ompelustyö alkoi ja valmistuikin sunnuntaina, nimittäin hupullinen kevyt keeppi. Keeppi on mielestäni kohtuu hankala asuste ja Suomen sääoloissa sille on tavallisesti aika vähän käyttöä. Minun kumminkin teki mieli ja siksi tein sellaisen. Kuvan keepistä saatte sunnuntain asun muodossa, koska pelkältään kuvattuna se on lähinnä.. musta möykky?! Eli tätä kätevää lohikäärmeen siltaa hyödyntäen pääsemme otsikossa mainittuun toiseen aiheeseen, sunnuntain asu olkaa hyvät;


 

Asu on hyvin yksinkertainen ja alushameet on vähennetty minimiin, kiitos siitä yllämainitulle säälle. Asuuni kuului itse ommellut mekko ja keeppi, itse valmistetut (hyvin huonosti kuvassa näkyvä)rannekoru ja kettu rintaneula(Harha-askel, hopea 925), sekä lisäksi sekalainen lajitelma mistä sattuu hankittuja juttuja.

Loppujen lopuksi ihastuin pieneen viittaani aika lailla, joten tulette varmasti näkemään sitä vielä usein, olkoonkin sitten vaikka miten hankala.

~ Lady Lilian

keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Pupusen seikkailut.








Juhannuksen aikaan kuvailtiin hiukan vanhempieni pihapiirissä, pidemälle metsään kun ei uskaltauduttu, pelättiin pieniä verenhimoisia iniseviä otuksia nimittäin. Tällaista jälkeä mörön kameraan tallentui. 

Bonuksena kuva jossa avulias assistentimmekin näkyy:






maanantai 2. heinäkuuta 2012

Palaan ja olen miljoonia.

Hei vain kaikille jotka minut muistavat ja myöskin niille jotka eivät muista. Päätin näin tauon jälkeen aloittaa blogin pitämisen uudelleen, koska jostakin hassusta syystä tai mahdollisesti mielenhäiriöstä johtuen kaipasin paikkaa minne voin jakaa palasia elämästäni ja ajatuksistani. Katsotaan josko tämä itäisi ja selviäisi pidempään hengissä kuin samanniminen edeltäjänsä, jonka sisällön olen hävittänyt jonnekin bittiavaruuteen.

Tällä blogilla ei tule olemaan varsinaista teemaa eikä se muutenkaan tule varmasti olemaan mikään mallikappale siitä kuinka hyvää blogia kirjoitetaan ja pidetään. Jaan täällä ajatuksiani, erinäisiä kuvia, koulutöitäni ja inspiraatioitani satunnaisesti, kun se hyvältä tuntuu. Tällä hetkellä minulla on aikaa varsin mainiosti, mutta luulen, että se on taas pian kortilla. En siis tule lupaamaan mitään eikä teidän kannata odottaa mitään. Jos kuitenkin satutte silloin tällöin piipahtamaan täälllä luonani toivotan teidät tervetulleeksi ja toivon viihtymistänne.

~ Lady Lilian